Hallituksen päätös lakkauttaa yöpäivystykset Iisalmessa ja Varkaudessa on lyhytnäköinen ja vaarantaa Pohjois-Savon eteläisten ja pohjoisten alueiden asukkaiden terveyden. Väitteet säästöistä ovat kyseenalaisia, sillä hoitoon pääsyn viivästyminen voi pahimmillaan johtaa vakaviin terveyshaittoihin, jotka kumoavat kaikki mahdolliset kustannussäästöt. Ambulanssikuljetusten lisääntyminen ja Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyksen ruuhkautuminen tuovat lisäkustannuksia. Esimerkiksi Iisalmen osalta on laskettu, että yöpäivystyksen lakkauttaminen vaatii lääkärin palkkaamisen yöksi vuodeosastoille ja lisäksi yhden ensihoidon ympärivuorokautisen yksikön lisäyksen. Näiden kustannukset ylittävät yöpäivystyksestä saatavat säästöt jo sadalla tuhannella.
Tältä pohjalta ei ole liioiteltua väittää, että päätös on luonteeltaan puhtaasti poliittinen. Paikalliset olosuhteet on päätöksessä jätetty huomiotta. Ihmetystä herättää myös, että vastaavissa kaupungeissa, kuten Pietarsaaressa ja Raaseporissa, yöpäivystykset jatkuvat hallituspuolueiden vaikutusvallan ansiosta, mutta Pohjois-Savossa päätöksiä tehdään asukkaiden turvallisuuden kustannuksella. Tällaiset päätökset tulisi tehdä paikallistasolla, koska paikalliset toimijat tuntevat parhaiten alueen tarpeet ja haasteet.
Kun hätä on suuri, ei ole vähäpätöistä, että matka päivystykseen pitenee tunnilla. Tämä viive voi tarkoittaa eroa elämän ja kuoleman välillä. Tällaiset säästöpäätökset vaarantavat ihmishenkiä, eivätkä pidemmän päälle tuota toivottuja taloudellisia hyötyjä. Hallituksen on harkittava uudelleen tätä päätöstä ja palautettava yöpäivystykset alueille, jotka niitä kipeästi tarvitsevat.
Juho Pahajoki
puheenjohtaja
Pohjois-Savon Keskusta